Ukkosmyrsky ja telttakriisi
Viimeinen rantapäivä oli vain 12 kilometriä, Waipapakauri Beachiltä Ahiparaan, joka näkyi koko matkan horisontissa. En malttanut edes pitää yhtään taukoja, kun tiesin että pääsisin pian pois rannalta. Hiekkarannalla kävely voi kuulostaa tosi mukavalta, mutta kun sitä tekee viisi päivää, se alkaa jo riittää. Voisin kuunnella aaltojen kohinaa vaikka kuinka kauan, mutta sekään ei auta siihen että tasaista ja suoraa rantaa pitkin kävely on oikeasti aika tylsää. Maisema ei tunnu vaihtuvan ollenkaan, hiekka upottaa, aurinko on todella polttava ja tuulee niin että tukka lähtee päästä. Odotan tosi paljon sitä, että pääsen pian metsään, jossa vaihtelevan maaston lisäksi kävelyn tekee mielenkiintoisemmaksi mm suunnistaminen ja ah, niin ihana muta. Ahiparassa majoituin viihtyisälle leirintäalueelle.
Ruokapussukkani alkoi jo olla tyhjä, joten noin kuuden päivän metsäosuutta varten oli hankittava lisää ruokaa. Ahiparassa on vain pikkuinen ruokakauppa, joka on myös kallis, joten pennejä säästääkseni ja paremman valikoiman perässä liftasin Kaitaiaan isompaan supermarkettiin. Kyyti on täällä melko helppo saada ja paikalliset ovat aivan ihania. Tällä seudulla asuu paljon maoreja, ja kaikki kenen kyydissä olin, kertoivat sukunsa olevan alunperinkin täältä. Eilen oli Anthonyn (Britti joka aloitti kävelyn samana päivänä) syntymäpäivä, joten kauppareissulla hankittiin myös kakkua ja viinipullo synttärisankarille. Supermarketin vieressä oli McDonalds, ja voin kertoa, että hampurilainen maistui aika hyvälle kun oli syönyt 4 päivää pelkkää retkiruokaa.
Meidän oli kaikkien tarkoitus lähteä tänään aamulla jatkamaan matkaa Herekino metsään, mutta yöllä oli ehkä hurjin ukkosmyrsky mitä olen koskaan kokenut. Tai ainakin teltassa maatessa se tuntui hurjalta. Vettä tuli ihan kaatamalla koko yön ja huomasin jo alkuyöstä että telttani vuotaa! Teltan molemmissa päissä on ylimääräiset kiinnityspisteet naruille, joilla saa nostettua teltan päätyä ja näin saada sisälle hieman lisää tilaa. Näin itseasiassa jo päivällä kun viritin niitä, että kiinnityskohdan ompeleet olivat repineet reikiä telttakankaaseen. Paikkasin ne ilmastointiteipillä sisäpuolelta, mutta yöllä vesi lorisi silti iloisesti läpi. Asettelin kattilan ja sen kannen reikien alle ja yritin kyyhöttää keskellä telttaa ettei makuupussini kastuisi. Yön pimeinä tunteina kirjoitin vihaisen sähköpostin teltan valmistajalle, saa nähdä saanko vastausta.
Sade alkoi helpottaa aamulla ja huonosti nukkuneita ihmisiä kömpi teltoistaan. Kerroin muille etten lähtisi vielä tänään jatkamaan matkaa, koska teltta on pakko paikata. Sally ei myöskään halunnut lähteä vielä, nilkkakivun takia. Calvin halusi parannella rakkojaan ja Anthonyllä oli krapula. Kun vielä säätiedotus lupasi 90% mahdollisuuden ukkoskuuroille, oli päätös helppo tehdä. Kunnon puolesta olisin voinut hyvin jatkaa matkaa, minulla ei ole rakkoja ja hartiatkin alkavat tottua rinkan painoon enkä tuntenut tarvetta lepopäivälle. Noh, vastoinkäymisiä tulee väkisinkin tällaisella reissulla, onneksi minulla ei ole aikataulua jossa pitäisi pysyä.
Liftasimme Sallyn kanssa taas Kaitaiaan, jossa on hyvin varusteltu retkeilyliike. Ostin korjaussetin teltalle ja liimasin paikat reikien päälle. Juuri nyt kun istun leirintäalueen oleskelutilassa kirjoittamassa tätä, sataa ihan kaatamalla, joten pian nähdään onko paikoista apua. En nyt saa lisättyä tähän kuvia jostain syystä, pahoittelen!