Rantaelämää
Viimeinkin pääsen päivittämään tänne ensimmäisten vaelluspäivien kuulumiset! Puhelin ei ole juuri toiminut, vain jokunen heikko signaali silloin tällöin. Uudessa-Seelannissa ei tunneta rajatonta dataa kännykkäliittymissä, joten senkin takia joutuu rajoittamaan netin käytön sinne missä on wifi.
Päivät 1-4, Cape Reinga- Twilight Capm- Bluff- Hukatere- Waipapakauri Beach (12-28-30-18 km)
Kaksi kymmenen tunnin lentoa, 7 tuntia bussissa sekä vielä kaksi tuntia henkilöautolla ja seisoin vihdoinkin Cape Reingassa, Te Araroan alkupisteessä. Samalla autokyydillä tuli myös kolme muuta, joilla on sama päämäärä kuin minulla; kävellä Uuden-Seelannin halki. Porukalla kävimme ottamassa pakolliset turistikuvat majakalla ja lähdimme matkaan. Sää ei olisi voinut olla parempi, aurinko paistoi siniseltä taivaalta ja sopivan viileä tuuli piti hien poissa. Reppu tuntui kyllä ihan kamalan painavalta kun sen selkääni nykäisin, mutta eiköhän sieltä karsiudu kaikki turha pois ensimmäisten viikkojen aikana.
Ensimmäiselle leiripaikalle Twilight Campiin ei ollut kuin 12km. Mukavan helppo aloitus pitkälle ja vaativalle matkalle. Uuden-Seelannin pohjoisin kärki on hiekkaa, siis ihan kokonaan. Reitti kulki hiekkarannoilla ja kiipesi dyynien yli, paljon hiekkaa joka puolella. Oli mahtavaa olla vihdoinkin matkalla, jota olin suunnitellut niin pitkään. Taisin hymyillä kuin hullu koko matkan ensimmäiseen leiriin.
Twilight Camp on samannimisen rannan eteläpäässä, korkean pientareen päällä. Leirissä on vessat, vettä ja pieni katos kokkaamista ja syömistä varten. Meidät palkittiin upealla auringonlaskulla, eikä ensimmäisenä telttayönä meinannut uni tulla kun olin niin innoissani kaikesta.
Päivä kaksi ottikin sitten luulot pois helpon alun jälkeen. Seuraavaan leiriin (Bluff) oli 28 kilometriä, joista noin 25 Ninety Mile Beachillä, eli 90 Mailin Rannalla. Hiekalla kävely on mukavaa ja helppoa, mutta vain laskuveden aikaan. Nousuvesi kaventaa rannan pieneksi kaistaleeksi jossa hiekka upottaa, ikävä juttu varsinkin kun on iso rinkka selässä. Twilight Campissä meitä vaeltajia oli seitsemän, mutta kaikki lähtivät liikkeelle eri aikaan, enkä nähnyt juuri ketään päivän aikana. Päivä oli taas mitä hienoin, aurinko paistoi ja Tasmanian meren aallot kohisivat vieressä. Aurinko on täällä tosi voimakas ja tuuli kova, molemmilta olen yrittänyt suojautua pitkähihaisella paidalla, hatulla ja huivilla. Tähän mennessä en ole onnistunut polttamaan muuta kuin pienen kaistaleen ihoa niskassa.
Kun olin kävellyt noin kaksi kolmasosaa matkasta, istuin tauolle ja heitin kengät pois. Kahlasin rantavedessä ja se tuntui niin mukavalta, etten halunnut enää laittaa kenkiä takaisin jalkaan, kävelin loppumatkan leiriin paljain jaloin. Bluffin leirissä oli vessat, vesipiste ja jopa kylmät suihkut! En varsinaisesti nauttinut kylmästä suihkusta, mutta olipa ihana pestä suolavesi, hiki ja aurinkorasva pois iholta.
Kolmannen päivän aamuna heräsin taas automaattisesti kuudelta ja kun nousin teltasta, leirin reunalla oli kaksi villihevosta syömässä ruohoa. Minua ne eivät edes huomanneet, mutta kun muut alkoivat kömpiä teltoistaan, ne laukkasivat pois. Bluffista Hukatereen olisi taas pitkä matka, 30 kilometriä. Onneksi ensimmäiset 4 tuntia oli laskuvesi ja kävely oli helppoa. Päivä oli viileämpi ja pilvisempi kuin edellinen, välillä kova tuuli toi mukanaan yksittäisiä sadepilviä jotka ropsauttivat parin minuutin virkistävän sadekuuron. Pidin tauon noin kahden tunnin välein, istuin alas ja heitin repun pois selästä, sekä söin jotain. Lounaaksi oli tonnikalaa ja Digestiivejä. Viimeiset kilometrit tuntuivat loputtoman pitkiltä, rinkka painoi ainakin miljoona kiloa, hartioihin sattui, samoin jalkoihin. Pehmeässä hiekassa ei tuntunut pääsevän eteenpäin ollenkaan. Vihdoin 7,5 tunnin kävelyn jälkeen näin Utea Parkin hiekkadyynien välissä! Olin niin nälkäinen illalla, että söin kaksi pastapussia ja pussin tonnikalaa. Nukahdin jo ennen yhdeksää illalla aaltojen kohistessa taustalla.
Tänään vaihtoehtoina oli kävellä 18 km Waipapakauri Beachille, tai 31 km Ahiparaan. Muistaen kuinka tuskaisia viimeiset kilometrit olivat eilen, päätin että lyhyempi matka saa riittää. Kävelin koko matkan (4 tuntia) australialaisen Sallyn kanssa. Sally kävi meressä uimassa kaksi kertaa matkan aikana. Itse en olisi uskaltanut, koska rannalla näkyi melko tiuhaan sinisiä portugalinsotalaivoja (meduusa), jotka ovat myrkyllisiä. Sally ei onneksi törmännyt meduusoihin, ja olemme nyt leirintäalueella Waipapakauri Beachillä. Suihkussa käyty ja pyykkikone pyörii, nyt vaan odotellaan iltaa että saa syödä taas. Nuudelia. Koska muuta ei ole.
Huomenna on viimeinen päivä rantakävelyä, vain 12 kilometriä Ahiparaan. Sieltä alkaakin noin viikon kestävä metsäosuus, joka on ilmeisesti melko haastava. Edessä odottavasta mutaisesta viidakosta huolimatta olen iloinen siitä, että pääsen vihdoin pois tältä rannalta.
Valmiina lähtöön, edessä reilut 3000km kävelyä.
Ensimmäiset askeleet polulla
Calvin (USA), Sally (Australia) ja Anthony (Iso-Britannia) lounastauolla.
Hiekkadyyniltä toiselle
Bluff Camp
Se vaan jatkuu ja jatkuu ja jatkuu.....
Sininen kuutiomeduusa