Takaisin luontoon

PÄIVÄT 26-27 AUCKLAND + COAST TO COAST WALK 14 KM

Lepopäivänä Aucklandissa en tehnyt oikeastaan mitään. Kävin vain hakemassa ison laukkuni tutun luota, jonne olin sen jättänyt jemmaan. Siellä minulla oli muun muassa numeroa isommat kengät, jotka vaihtuisivat vanhojen tilalle. Tuntui todella hassulle laittaa päälle farkut ja siisti paita, sekä käyttää deodoranttia ja jopa vähän meikkiä! Se ilo jäi kuitenkin lyhyeksi, seuraavana päivänä minun oli nimittäin jo lähetettävä iso laukku aarteineen Wanakaan, jonne menen vaelluksen jälkeen. Toisen paketin lähetin Wellingtoniin, Pohjoissaaren eteläpäähän. Sinne meni esimerkiksi kartat Eteläsaarta varten.

Te Araroa kulkee suoraan Aucklandin halki, itärannikolta länsirannikolle, toisena lepopäivänä kävelin tämän reitin, jotta voisin seuraavana aamuna aloittaa Aucklandin eteläpuolelta. Aloitin lauttaterminaalista, josta minut oli toissailtana haettu, matkan varrella sain sopivasti hoidettua kaikki tarvittavat ostokset kaupungilla. Mount Edenin huipulta oli hienot näköalat kaupunkiin, mutta muuten tämä Coast to Coast walk ei kyllä ollut ihmeellinen. Ei tarvitse mennä uudestaan.

Jouduin tekemään joitakin uusia hankintoja, ostin uuden merinopaidan, merinoalusvaatteita ja otsalampun. Paristo oli vuotanut vanhan lampun sisään, eikä se toiminut enää kunnolla. Alusvaatteita siksi, että tähän asti olin käyttänyt myös tekokuituisia, mutta yhdessä hien kanssa ne eivät tee hyvää iholle. Merinovilla on tässäkin kaikkein toimivin materiaali.

Suurkiitos Tanelille ja kumppaneille kun sain majoittua heidän luonaan Aucklandissa. On aina mukavampi olla jonkun luona kuin hostellissa, lisäksi sain tutustua upeaan maoriperheeseen. Kiitos, olette ihania!

PÄIVÄ 28, AUCKLAND-PUHINUI RESERVE, 25 KM

En ollut nähnyt Anthonya Herekinon metsän jälkeen, joten oli mukava vaihtaa kuulumiset pitkästä aikaa ja jatkaa matkaa taas tutun vaelluskaverin kanssa. Kuvittelin että kävelisimme vielä koko päivän kaupunkiympäristössä, mutta reitti yllättikin positiivisesti muuttumalla heti alkuun maalaismaisemaksi vihreine peltoineen ja lampaineen. Ennen lentokenttää jouduimme kyllä ohittamaan jätevedenpuhdistamon, mutta taisi tuulla merelle päin koska emme kärsineet hajuhaitoista. Hieman ennen lentokenttää löysimme tien viereltä jonkunlaisen leirin, oli telttaa, tiipiitä ja pressukatosta ja koko rakennelma näytti valtaukselta tai vastaavalta. Telttojen luona istui nainen, jolta me tietysti kyselemään, että mitäs täällä tapahtuu. Nainen oli maori, ja kertoi meille että he ovat olleet jo kuukauden osoittamassa mieltään koska leiriä ympäröivälle maalle ollaan suunnittelemassa asuinaluetta, eikä maorien mielipidettä asiaan oltu kysytty ollenkaan. Kyseessä oli alue jolle maorit alun perin saapuivat ensimmäisenä Uudessa-Seelannissa. Meidät kutsuttiin peremmälle, istuimme siellä aika pitkään kuuntelemassa maoritarinoita, juomassa kaakaota ja syömässä keksejä.

Pian valtauspaikan jälkeen saavuimme lentokentälle. Tiesimme että tänään tulisi olemaan vaikeaa löytää majapaikka, joten oli pidettävä suunnittelutauko McDonaldsissa. "Mäkkäri" on saanut ihan uuden merkityksen tällä reissulla, sieltä ei ainoastaan saa syötävää, vaan siellä on myös aina wifi sekä puhtaat wc:t. Vessoista puheen olleen, pakko mainostaa, että täällä on ehkä parhaat julkiset vessat ikinä. Ne ovat aina puhtaita, niissä on aina, siis AINA paperia, ja niitä on paljon. Jotkut niistä jopa puhuvat ja soittavat hissimusiikkia kun olet "asioilla".

Mutta takaisin asiaan, yritimme siis löytää netistä jotain majoitusta lentokentän lähistöltä, huonolla menestyksellä. Kaikki oli liian kallista. Huomasimme kuitenkin kartalta että reitti ohittaa jonkunlaisen luonnonsuojelualueen, joten päätimme lähteä katsomaan jos sinne voisi jäädä yöksi. Löysimme loistavan paikan vain noin 500 metriä reitiltä, maastoratsastusradan reunalta, josta oli hienot näköalat suojelualueelle. Varmuuden vuoksi pystytimme teltat vasta kun aurinko alkoi laskea, ettei tule sanomista.

PÄIVÄ 29, PUHINUI-CLEVEDON, 28 KM

Yli menevä lentoliikenne ei näköjään haitannut yöunia ollenkaan, nukuin oikein hyvin. Lähdimme matkaan taas seitsemän maissa aamulla. Alkumatka oli ihan mukavaa polkua joka seurasi pientä jokea, mutta muuten suurin osa päivästä olikin tiellä kävelyä. Manukaussa poikkesimme reitiltä ostoskeskukseen ruokakauppaan ja kahville. Kunnon kahvia on saatava aina jos on siihen mahdollisuus! Noin kymmenen kilometriä jouduimme kävelemään tiellä, jolla kulki koko ajan isoja rekkoja eikä reunassa juurikaan ollut tilaa. Harvemmin kitisen mistään, mutta tämä ei kyllä ollut minun mielikuvani mukavasta vaellusreitistä. Yritimme jopa liftata että pääsisimme tieltä pois nopeammin, mutta emme saaneet kyytiä kun kaikki ohikulkevat autot oli rekkoja.

Onneksi päivä loppui iloisemmissa tunnelmissa, mukavan metsäosuuden jälkeen saavuimme Clevedonin kylään ja heti ensimmäinen rakennus oli partiolaisten talo. Talon takana oli aivan täydellinen leiripaikka isojen puiden katveessa, mutta ihan varmoja ei taas oltu siitä, että saako siellä leiriytyä. Pysäytimme paikallisen lenkkeilijän ja kysyimme jos hän tietäisi tästä jotain. Nainen otti puhelimensa ja sanoi soittavansa jollekin joka tietää. Lyhyen puhelun jälkeen hän ilmoitti soittaneensa kaupunginjohtajalle, joka antoi luvan laittaa teltat rakennuksen takapihalle. Pian paikalle ilmestyi parikymmentä pientä partiolaista, myös heidän johtajansa antoi luvan viettää yön takapihalla. Hän myös kertoi että viiden minuutin kävelymatkan päässä on kylän pub, päätimme vetäytyä sinne pois jaloista siksi aikaa kun partiolaiset touhusivat kerholla.

PÄIVÄ 30, CLEVEDON-REPEATER CAMP, 26 KM

Koska Clevedonissa oli kahvila, matkaan lähdettiin tietysti sitä kautta. Tänään päästäisiin vihdoinkin taas kunnolla metsään ja matkan varrella olisi myös vesiputous. Metsissä on sekin hyvä puoli, että niissä voi (yleensä) telttailla ilmaiseksi. Varsinkin ennen Aucklandia alkoi jo ahdistaa rahanmeno, kun joka ilta piti maksaa 15-25 dollaria siitä että sai pystyttää teltan leirintäalueelle. Toki sillä rahalla sai myös suihkun ja muita palveluita, mutta ei niitä joka ilta tarvitse.

Ennen metsää oli kuitenkin vielä käveltävä kymmenen kilometriä tiellä. Tällä tiellä oli onneksi hyvin vähän liikennettä ja molemmin puolin oli hevoslaitumia. Pihahommissa ollut nainen pysäytti meidät ja kertoi että naapurin setä on parhaillaan kävelemässä Te Araroaa, jossain päin Eteläsaarta. Hieno homma, naapurin setä!

Oli ihana sukeltaa varjoisaan metsään pakoon auringonpaahdetta, joka alkoi olla jo aika kuumaa vaikka oli vasta aamu. Polku kulki pienen puron vartta ja vettä solisi joka puolella. Ainakaan ei tarvitsisi pelätä että juomavesi loppuu, joinain päivinä sekin on ongelma. Minulla on käytössä Guthookin Te Araroa-sovellus, jossa näkyy mm kaikki reitin varrella olevat vesilähteet, joten se helpottaa suunnittelua paljon. Guthook on tehnyt sovellukset monille pitkille vaelluksille Yhdysvalloissa, kaikki siellä pidemmästi vaeltaneet ovat käyttäneet niitä. Reitin lisäksi siitä näkee myös leiripaikat, palvelut matkan varrella, nähtävyydet ynnä muut vaeltajalle tärkeät asiat. Sovellusta käyttävät voivat lisätä sinne myös omia merkintöjään. Tästä lystistä piti maksaa 39,99€ koko reitiltä, mutta kyllä se sen verran helpottaa elämää, että on hintansa arvoinen.

Juuri sopivasti lounasaikaan saavuimme Hunua Fallsin vesiputoukselle. Pussitonnikalakin maistuu yllättävän hyvälle kun sitä syö 30 metriä korkean vesiputouksen äärellä. Vähän putousten jälkeen törmäsimme polulla chileläiseen Claudiaan ja ruotsalaiseen Olofiin, heillä on selkeästi sama tahti kuin meillä, koska joka päivä näimme heitä jossain vaiheessa. Claudia ja Olof olivat matkalla samaan leiripaikkaan, Repeater campiin. Kilometreissä sinne ei ollut enää pitkästi, mutta Uusi-Seelantilaiset metsät tuntien siihen menisi kuitenkin paljon aikaa. Minulla ei ole mitään vaikeakulkuisia metsiä vastaan, niissä aika menee nopeasti ja koskaan ei tiedä mitä kulman takana odottaa! Anthony sen sijaan ei ollut metsien ystävä. Ainakaan näiden metsien. Viiden tunnin taistelun jälkeen saavuimme kaikki neljä DOC:in (Department of Conservation) leiriin, jossa oli katos nukkumista varten, sadevesitankki ja ulkohuussi. Claudia ja Olof olivat juuri ostaneet uuden teltan, joten he halusivat nukkua siinä, Anthonykin halusi telttailla, sain siis katoksen kokonaan itselleni. Jälleen kerran uni tuli jo melkein ennen kuin olin ehtinyt vetää makuupussin vetoketjun kiinni...

"Takaisin luontoon. Elämme vain kerran. Hiiteen velvollisuudet."

-Muumipappa-