Kerikeristä Whananakiin

PÄIVÄ 12, KERIKERI, 0 KM

Lepopäivä Kerikerissä teki hyvää. En ole keittänyt kahvia vaelluksella ollenkaan, joten ensimmäisenä aamulla menin kahvilaan juomaan ämpärillisen cappuccinoa. Kävin kaupungilla kävelemässä, tosin keskusta oli niin pieni että sen käveli läpi hyvin nopeasti. Tein ruokaostokset kaupassa ja söin lounaaksi piirakan puiston nurmikolla kölliessä. Erilaiset piirakat, enimmäkseen suolaiset, ovat suosittu välipala täällä. Lienee brittien perintöä. Loppupäivä meni leirintäalueella joen varrella istuessa muiden vaeltajien kanssa. Meitä oli samassa mökissä 7 ja teltta-alueella vielä 4 lisää. Näillä pitkillä vaelluksilla ns "polkuperhe" kasvaa, pienenee, vaihtuu ja elää koko ajan sitä mukaa kun ihmisillä paikat hajoaa, tai muuten joku tarvitsee lepopäivän ja jotkut etenevät nopeammin ja toiset hitaammin. Ensimmäinen polkuperheeni, eli Sally, Anthony ja Calvin ovat nyt 2 päivää minua edellä, koska he jättivät kaksi jälkimmäistä metsää väliin ja jatkoivat matkaa Kerikeristä. Uudessa perheessäni on edustettuna Saksa, Kanada, Belgia ja USA.

PÄIVÄ 13, KERIKERI - PAIHIA, 25 KM

Aamulla kun heräsin, oli puhelin täynnä viestejä huolestuneilta kavereilta ja sukulaisilta. Olin onnellisesti nukkunut maanjäristyksen yli. Kerikeri on niin pohjoisessa ettei järistys tuntunut siellä ollenkaan, hyvä niin.

Kävely Kerikeristä Paihiaan oli leppoisaa etenemistä enimmäkseen pientä metsätietä pitkin, jolla puiden neulaset pehmensivät mukavasti askeleita. Matkan varrella ei ollut, eikä tapahtunut mitään ihmeellistä, sää oli onneksi kaunis ja aurinkoinen. Viimeiset 6 kilometriä Paihian merenrantakylään oli asfalttitietä. Majoituin YHA hostelliin, olin joukostamme ensimmäinen perillä. Pikkuhiljaa muitakin tipahteli paikalle. Varasin koko porukalle vesitaksin seuraavalle aamulle, Opuasta Waikareen. Te Araoan varrella on useampikin paikka jossa pitää ylittää vesistö jollakin keinolla.

PÄIVÄ 14 , PAIHIA - OAKURA, 27 KM

Vesitaksi lähti Opuan satamasta kahdeksalta aamulla, kyyti piti ajoittaa nousuveteen, jotta vene pääsee Waikaren päässä matalan lahden pohjukkaan. 12 km matkaan meni vain puolisen tuntia, kyytiin tuli myös kaksi sveitsiläispoikaa, jotka olinkin nähnyt vilaukselta reitillä.

Reilun tunnin tiekävelyn jälkeen oli vuorossa noin 4 km jokea pitkin! Jokipätkät ovat ihan ehdoton suosikkini tähän mennessä. Vaihdoin taas sandaalit jalkaan ja lähdin kahlaamaan. Näin joessa metrin pituisen ankeriaan, se katseli ensin puoliksi uponneen puunrungon alta, mutta uskaltautui kohta uimaan lähemmäksi. Mielessä kävi kalakeitto illalliseksi, ankerias taisi lukea ajatukseni ja pakitti takaisin koloonsa. Jossain vaiheessa jokiseikkailua alkoi ripsiä vettä, tälle päivälle olikin luvattu vesisadetta. Kunnon vesisateeksi se yltyi vasta kun olin lähdössä jatkamaan matkaa jokiosuuden lopussa olleelta katokselta. Muut jäivät vielä istumaan sinne kun jatkoin matkaa. Vaikka satoi vettä, oli kuitenkin lämmin. Tunnin kävelyn jälkeen pieni metsätie tuli asfalttitielle, jota jatkoin vielä kymmenisen kilometriä Oakuran kylään leirintäalueelle. Toimistossa ei näkynyt ketään, mutta pihalla törmäsin taas samoihin sveitsiläisiin. Heidän mökissään oli vielä yksi vapaa peti, otin tarjouksen vastaan. Saisin nukkua kuivassa mökissä ja läpimärät kenkäni saisivat tilaisuuden kuivua edes vähän.

PÄIVÄ 15, OAKURA - WHANANAKI, 31 KM

Tämä päivä tuntui jotenkin mahdottoman pitkältä, mutta eipä ihme kun karttaa tutkailtuani totesin kävelleeni yli 30 kilometriä. Ensimmäinen puolikas oli tietä, ensin asfalttia ja sen jälkeen pientä laitumien välissä kiemurtelevaa hiekkatietä. Sitten mentiin taas metsään.

Tämä metsä oli astetta helpompi kuin aikaisemmat. Ei ihan niin paljon mutaa, ei köynnöksiä jotka tarttuvat jalkoihin ja reppuun, eikä ihan niin paljon mäkiä. Tosin mutaa ei tarvitse olla kuin se pari senttiä, ja se jo hankaloittaa elämää. Varsinkin kaikki jyrkät alamäet olivat aikamoisia mutaliukureita. Ei siinä auta muu kuin tarttua puihin ja oksiin ja yrittää pysyä pystyssä. Joka toisella oli taas takamus kurassa metsästä poistuessa.

Olen taas yön leirintäalueella, omassa teltassa. Neljä yötä meni oikeassa sängyssä ja nyt oikein odotan että pääsen taas omaan pikku yksiööni. Matka jatkuu taas aamulla, hyvää yötä!