Päivä 20: Jurtta
KM 435,4 - KM 468. 32,7 km
Sade loppui onneksi jo illalla, mutta telttani oli puiden alla ja niistä tippui vettä vielä pitkään. Aamulla oli ihan yhtä harmaata kuin edellisenäkin päivänä. Vedin suosiolla kuoritakin päälle ja lähdin kiipeämään seuraavalle kukkulalle. Vaikka vähän satoikin, nyt sentään näkyi vähän maisemia. Taivas alkoi pikkuhiljaa kirkastua ja pian paistoikin jo aurinko. Levitin saman tien kaikki varusteeni harjanteelle aurinkoon, ne olisi saatava kuivaksi ennen kuin aurinko taas katoaa.
Vihdoin sää alkoi vähän selkiintyä
Varusteiden kuivattelua
Polku jatkui ylhäällä harjaiteiden päällä ainakin 15 kilometriä, joten näköalat olivat hienot. Puolen päivän jälkeen aurinko tuntui jo tosi polttavalta ja mietin miten nopeasti olosuhteet täällä muuttuu. Aamulla vielä palelin kaikki vaatteet päällä ja nyt hikoilin enkä oikein voinut enää vähentää vaatetta.
Tänään ylitin metsässä vielä muutaman lumilaikun, mutta vähiin se käy. Ja se näkyy myös vesitilanteessa. Vielä eilen ei tarvinnut vedestä juuri huolehtia, riitti kun kantoi litran kerrallaan. Mutta nyt pitää alkaa olemaan tarkempi ja aina tarkistaa mistä saa vettä seuraavan kerran.
Karhun käyntikortti
Söin lounaan lähteen vieressä puun varjossa ja täytin vesipulloihin kaksi litraa. Reitti lähti laskeutumaan alemmas ja muuttui mökkitien näköiseksi. Etäältä alkoi kuulua jyrinää, vilkuilin kävellessä olkani yli jyrinän suuntaan ja yritin arvioida mustien pilvien liikkumissuuntaa. Tiesin että reitin varrella olisi kohta puinen jurtta, jonka omistaa joku tutkija. Jurtta on avoinna ja sitä saa käyttää kuka vaan. Saavuin jurtalle ja ehdin olla sisällä noin minuutin kun sade alkoi. Ei voi olla näin hyvä tuuri! Odottelisin täällä kunnes ukkonen on mennyt ohi.
Reilun tunnin istuskelin jurtassa ja katselin salamointia ja sadetta. Kiitollisena siitä että tällä kertaa sain olla katon alla. Jätin lähtiessäni pari dollaria lahjoitusboksiin, ihan mahtavaa että tällainen paikka pidetään kaikille avoinna. Edelleen tummia pilviä näkyi vähän joka puolella ja jyrinää kuului jostain kauempaa.
Roger's pass on sola jossa menee tie, sinne oli jurtalta noin viisi kilometriä. Liftaamalla pääsisi esimerkiksi Lincolniin tai Helenaan. Minulla ei nyt kuitenkaan ollut tarvetta päästä kylille, joten ylitin vain tien ja lähdin kiipeämään seuraavaa ylämäkeä. Matkalla otin vettä purosta joka olisi viimeinen seuraavaan 20 kilometriin. Tarvitsin vettä illalliseen, aamupalaan ja sen verran että pääsen seuraavalle purolle, otin melkein neljä litraa. Ylämäessä alkoi sataa taas kaatamalla ja ukkonen jyrisi melkein päällä. Istuin sateenvarjon alle hetkeksi miettimään mitä tehdä. Tien varressa olisi ollut niitty missä leirityä, mutta en halua nukkua niin lähellä isoa tietä. Rinne jota kiipesin oli aika jyrkkä eikä siinä ollut tasaisia kohtia. Puurajan yläpuolella taas ei olisi turvallista leirityä kun on ukkosta.
Härkä kun olen niin luonne ei antanut periksi kääntyä takaisin, vaan jatkoin ylöspäin varmana siitä että joku paikka kyllä löytyy. Ja löytyikin! Ei maailman suojaisin, mutta pahimpien sateiden pitäisi loppua yöksi.
Olin varmaan juuri nukahtanut, kun havahduin taas ukkosen jyrinään. Ei voi olla totta, ajattelin, kunnes tarkemmin kuunneltuani tajusin että ääni olikin ilotulituksista. Oli neljäs heinäkuuta, Yhdysvaltojen itsenäisyyspäivä.
