Päivä 125: Hypotermian partaalla

KM3847 - KM 3875 = 28 km. Yht: 3728 km

Heräsin aamulla tapani mukaan 5.30, mutta koska edelleen satoi vettä, käänsin vain kylkeä. 45 minuutin päästä käänsin kylkeä uudelleen koska vettä satoi edelleen. Seitsemältä aloin vihdoin keitellä aamukahvia kun vatsasta kuului sen verran kova murina ettei sitä voinut enää olla huomioimatta. Odottelin että sade loppuisi, mutta ei se edes tauonnut missään vaiheessa. Puhelin onneksi toimi tällä paikalla sen verran, että sain tarkistettua sääennusteen. Sen mukaan sateen pitäisi loppua vasta puolen päivän aikaan. Huokaisin ja pakkasin kamat, ei se sitten auta kuin lähteä tarpomaan, en jaksa kovin montaa tuntia odotellakaan.

Leirin purku aamulla sateessa

Sateesta huolimatta kävellessä tuli heti lämmin koska polku nousi noin 500 metriä korkeammalle mesan päälle. Matkalla näin Sweetnessin ja Wrecking Ballin teltan, huikkasin heille hyvät huomenet ja teltasta kuului vastaus että odottavat sateen loppumista. "Hyvä päätös" sanoin ja jatkoin tarpomista sumussa ja sateessa. Pääsin mesan päälle ja siellä sateen lisäksi tuuli tosi kylmästi. Kengät ja sukat olivat kastuneet läpimäriksi jo ylämäessä ja kylmässä tuulessa jalkoja alkoi tosissaan palella. Lisäsin takin alle fleecen ja jatkoin päättäväisenä eteenpäin, mutta pian kylmyys alkoi tuntua leviävän koko kroppaan eikä edes liikkeellä pysyminen pitänyt enää lämpimänä.

Lits läts, polku oli kurainen puro

Päätin että nyt on pakko pysähtyä ennen kuin tilanne menee pahemmaksi. Pystytin teltan ja vaihdoin läpimärät vaatteet (ylämäessä oli tullut hiki) kuiviin ja kaivauduin makuupussiin. Jalat oli aivan jäässä eivätkä meinanneet lämmetä vaikka hieroin niitä. Vasta kuuman nuudeliannoksen ja kahvikupin jälkeen aloin pikkuhiljaa lämmetä ja hytinä loppui. Nyt sitten makoilen makuupussissa ja odottelen josko sadepilvet joskus menisivät ohi. Onneksi ostin reilusti ruokaa tälle osuudelle joten ei haittaa vaikka Grantsiin pääsy vähän venyisi. Sateeseen en lähde enää itseäni palelluttamaan.

Kuuntelin äänikirjaa ja taisin nukahtaakin vähäksi aikaa. Sade hellitti vasta vähän ennen kahta, olin siis odotellut teltassa melkein neljä tuntia. Sweetness ja Wrecking Ball kävelivät telttani ohi, päätin juoda vielä toisen kupin kahvia ja jatkaa sitten matkaa. Mietin miten B- pärjää tässä säässä, hän oli juuri lähettänyt telttansa kotiin ja ottanut käyttöön pelkän pienen tarpin. Tosi moni vaeltaa näitä reittejä hurjan kevyillä kamppeilla, jotka varmasti toimivat niin kauan kuin olosuhteet ovat hyvät. Lähtiessäni uudelleen liikkeelle oloni oli paljon parempi. Kengät oli edelleen läpimärät, mutta jalkoja ei enää palellut. Sää oli myös paljon parempi, sade oli loppunut kokonaan ja tuulikin laantunut.

Tässä kohtaa alkoi jo vähän hymyilyttää, kun olin saanut itseni lämpimäksi

Jossain kohtaa sain Sweetnessin ja Wrecking Ballin kiinni, jatkoimme matkaa yhdessä. Oli kiva kun oli juttuseuraa. Reitti seurasi pientä hiekkatietä, joka oli kyllä enemmänkin mutaa sateen jäljiltä ja tosi raskasta kävellä kun joka askeleella jalka liukui johonkin suuntaan. Liukastelu alkoi pitemmän päälle ärsyttää, etenkin sitten kun tuli pimeä. Puoli kahdeksan aikaan luovutin ja päätin leiriytyä tien viereen, muut jatkoivat vielä matkaa.

Nyt näyttäisi että taivas on kirkastunut, toivottavasti huomenna paistaa aurinko!

Vettä saadakseen piti laskeutua laakson pohjalle, siellä näkyy lehmien juottokaukalo ja Sweetness & Wrecking ball