Päivä 79: Colorado!!!
KM 2333,5 - KM 2376. 42,5 km, yht: 2362 km.
Aamulla kun heräsin makuupussista tähtien vielä tuikkiessa taivaalla, piti taas kerran nipistää itseään että oikeasti olen täällä ja miten upeaa tämä on. Oli jotenkin niin hyvä olla, etten kiirehtinyt nousemisen kanssa. Tosin aamukahvista se olo vaan paranee, eli pitkään en malttanut myhistellä.
Aurinko nousi juuri horisontin yläpuolelle kun kiipesin pientä hiekkatietä Bridger Peakin huipulle. Olin lukenut varoituksia lammaslaumasta ja lähinnä sitä vartioivista koirista, joten en yllättynyt kun näin kahden valkoisen labradorin juoksevan kohti. Kaksikko oli selvästi vielä pentuja ja niiden hännät heiluivat, joten en huolestunut. Mutta sitten puiden takaa alkoi tulla aina vain lisää koiria, todella isoja valkoisia koiria joiden hännät eivät heiluneet. Äkäisimmät tulivat metrin päähän irvistelemään, koiria oli yhteensä varmaan kymmenen. En tiedä mitä olisin tehnyt, ellei paimen olisi karauttanut paikalle hevosella ja ajanut koirat tiehensä. Hän ei puhunut englantia, mutta elekielellä neuvoi heittämään koiria kivillä. Onneksi koirat olivat jo kadonneet eikä tarvinnut alkaa kivittää ketään. Sain kävellä pari kilometriä ennen kuin syke oli tasaantunut. Sellainen aamu sitten! Onneksi auringonnousu oli hyvin kaunis.
Tulin tielle jolta olisi päässyt liftaamalla Encampmentiin, mutta minulla ei ollut tarvetta mennä sinne, joten jatkoin matkaa. Koko päivän polku oli hyvin merkattu, se kulki vuoroin metsässä ja vuoroin aukeiden niittyjen halki. Korkeuseroja ei ollut ihan kamalasti, mutta pääasiassa olin yli 3000 metrin korkeudessa. En nähnyt koko päivänä ketään muuta kuin Burneyn, hän ohitti minut aamupäivällä.
Loppupäivästä lähestyessäni osavaltion rajaa menin vähäksi aikaa polun sijaan kävelemään tiellä, koska siellä oli vettä ja polulla ei. Otin purosta taas neljä litraa mukaan, jotta pärjään seuraavaan aamupäivään asti. Kävelin vielä viimeiset kilometrit rajalle ja ylitin sen Coloradon puolelle! Hei vaan Wyoming! Olen pitkään halunnut vierailla Coloradossa, joten mahtavaa vihdoin olla täällä.
Olin aika väsy, jatkoin vielä pari sataa metriä eteenpäin kunnes löysin sopivan paikan teltalle. Juuri kun olin kömpimässä makuupussiin, polulta kuului askelia. "Kuka siellä?" huikkasin. "Keep up!" kuului takaisin. Aaah, Jujun ja Alpine Patin kaveri. Hänkin etsi telttapaikkaa ja kuului jäävän johonkin aika lähelle kun teltan pystytyksen äänet kantautuivat minun tontilleni asti.
