Grammanviilaustauti
Pack-a-rexia: Kun luulet reppusi olevan paljon suurempi ja painavampi kuin se todellisuudessa on ja pyrit kaikin keinoin saamaan sen kevyemmäksi.
Olen aina pitänyt kevyistä varusteista ja kiinnittänyt huomiota reppuni painoon, sehän nyt on itsestään selvää aina kun sitä joutuu itse kantamaan. Mutta kuvittelin olevani immuuni grammanviilaustaudin vakavimmalle muodolle, joka leviää pitkänmatkanvaeltajien keskuudessa. Eilen illalla täyttäessäni varustelistaani Lighter Pack-sivustolle tajusin, etten tiedä miten paljon jotkut varusteeni painavat. Pyöräilin illan pimetessä lähimpään Clas Ohlsoniin ostamaan keittiövaa'an. Olen tainnut saada tartunnan.
Tämä "ultrakevyenä" vaeltaminen, kuten monet muutkin ihmeelliset ilmiöt, on kotoisin Yhdysvalloista. Siellähän näitä pitkiä vaellusreittejä on vaikka kuinka. Viikon vaelluksella ei niin ole väliä kuinka paljon rinkka painaa, mutta kun sitä kantaa useamman kuukauden, jokainen "turha" gramma alkaa kyllä ottaa päähän jossain vaiheessa. Siksipä Ameriikassa onkin tarjolla vaikka kuinka paljon kevyitä vaellusvarusteita, sieltä hankin itsekin paljon kaikenlaista ennen Te Araroalle lähtöä. Täällä meilläpäin tällainen elämäntapa ja varustelu on vasta nostamassa päätään, mutta uskon, että siitä tulee tulevaisuudessa entistäkin suositumpaa. Kiireinen elämäntapa ja suuret paineet työelämässä ajavat monet burn outin partaalle, ja mikäpä sen parempi tapa irrottautua kaikesta, kuin heittää reppu selkään ja lähteä kävelemään vaikkapa puoleksi vuodeksi.
Mutta palataanpa itse aiheeseen. Ostin siis keittiövaa'an, ilta menikin sitten mukavasti erinäisiä tavaroita punnitessa ja varustelistaan lisätessä. Sain myös vihdoin tietää, paljonko uusi makuupussini painaa! Tilasin Yhdysvalloista mittatilaustyönä tehdyn pussin Pacific Crest Trailiä varten, mutta koska nämä asiakkaiden toiveiden mukaan valmistetut pussit ovat kaikki erilaisia, oli valmistajan sivuilla annettu paino vain suuntaa antava. Olin jo suunnitellut, että otan pussin mukaan joku päivä kun käyn ruokakaupassa ja vaivihkaa punnitsen sen hedelmäosastolla olevalla vaa'alla. Mutta nytpä ei tarvitse salakuljettaa mitään kauppaan, vaan voin punnita sydämeni kyllyydestä ihan täällä kotona! Uusi makuupussini painaa nyt siis (pakkauspussin kanssa) 690 grammaa. Jes! Reppuni keveni siis melkein puoli kiloa, kun aikaisemmin käyttämäni Marmotin pussi painoi 1150 grammaa (tosin valmistaja ilmoittaa painoksi 822 g, onneksi on keittiövaaka, joka ei valehtele). Ja tiesittekö, että titaaninen lusikka painaa 16 grammaa, tai että 15000 mahin varavirtalähde painaa saman verran kuin makuualustani??? Kauhean mielenkiintoista ja kiehtovaa.
Ultrakevyttä vaeltajaa minusta ei koskaan tule, se on ihan selvä, koska en ole valmis tinkimään turvallisuudesta ja tietyistä mukavuuksista vaelluksella. Wikipedian mukaan ultrakevyen vaeltajan reppu painaa joidenkin määritysten mukaan alle 5,4 kg, tai toisten alle 4,5 kg (sisältää varusteet jotka eivät muutu matkan aikana, eli ei lasketa ruokaa, vettä tai muita kulutustavaroita). Uudessa-Seelannissa näin useamman vaeltajan, joiden pienen pienet reput menivät varmasti tähän kategoriaan. Yksi näistä tapaamistani tyypeistä käveli Te Araroan 62:ssa päivässä, minulla meni 130. Huhun mukaan hän söi vain KitKatteja ja käveli aamunkoitosta auringonlaskuun. Kukin vaeltakoon tyylillään, tai HYOH (=hike you own hike), kuten Ameriikassa sanotaan.
Pacific Crest Trailille lähdön lähestyessä (kesäkuun lopussa), on ollut hauska seurata kuinka kuhina reitin facebook-ryhmissä kiihtyy ja keskustelut varusteista käy kuumana. Ihmiset julkaisevat varustelistojaan muiden nähtäväksi, johon sitten odotetaan kommentointia ja neuvoja taakan keventämiseksi. Minun varustelistani ei ole vielä valmis, siihen tulee varmasti vielä muutoksia, mutta lisään sen nyt kuitenkin jo tähän. Tällä hetkellä näyttäisi siltä, että olen saanut karistettua lähes 2 kiloa Te Araroan jälkeen. Repusta siis.
