Päivät 30-35, 27.10.-1.11.2019, Dingboche - Dzongla (4830m) - Gokyo (4790m) - Namche Bazar (3440m)

Sannin kivikossa satuttama jalka oli levon jälkeen vähän parempi, joten uskalsimme lähteä ylemmäs kohti Dzonglaa. Polku on täällä hyvin helppo ja leveä, ei sellaista jalankatkomismaastoa kuin Makalun alueella. Mandalan ryhmäkin jatkoi matkaansa kohti Everestin perusleiriä ja Duklaan asti matkamme oli sama. Sieltä jatkoimme lounaan jälkeen vielä pari tuntia Dzonglaan. Matkalla ohitimme kirkkaan turkoosin vuoristojärven Cholatsen juurella, sekä Lobuche Eastin perusleirin. Olisi ollut niiiiin helppo yrittää huiputtaa tämä vuori matkan varrella, olimme valmiiksi aklimatisoituneet, meillä oli kiipeilyvarusteet mukana ja kiipeilyopaskin, joka on ollut tällä vuorella aikaisemminkin. Olen aina ohi kävellessä katsellut Lobuchea sillä silmällä, mutta nytkin se oli jätettävä seuraavaan kertaan. Huoh...

Dzonglassa oli yllättävän monta teetupaa, Sonam sanoi että niitä oli tullut monta lisää hänen edellisen käyntinsä jälkeen. Ilta meni taas lämpimässä ruokailuhuoneessa teetä nautiskellen.

Aamulla kun lähdimme nousemaan kohti Cho la-solaa (5420m), kävi äkkiä selväksi että tämä reitti on hyvin suosittu. Ryhmiä oli vaikka kuinka paljon ja vähän vaikeammassa kohdassa jossa joutui kiipeilemään, jäimme jumiin hitaamman ryhmän taakse. Vähän ennen solaa oli myös luminen pätkä, jossa polku oli tallaantunut liukkaaksi uraksi ja lumeen tottumattomat turistit liukastelivat kävellessään. Aurinko paistoi eikä minkäänlaista tuulenvirettä puhaltanut viilentämään menoa, hikihän siinä tuli. Solassa pidimme patukan mittaisen tauon, ennen kuin jatkoimme matkaamme kohti Gokyota. Alamäki oli todella pitkä ja alkuun vaikeakulkuinen, mutta helpottui sitten. Sannin jalka vaan ei tykännyt sen vertaa ylä- kuin alamäestäkään, joten kulkumme oli normaalia hitaampaa. Dragnagista ylitimme Ngozumba-jäätikön Gokyon puolelle, saavuimme perille vasta viiden maissa iltapäivällä, ilta-auringon paistaessa Cho Oyun huipulle. Majapaikaksi valitsimme Gokyo Namaste Lodgen, jossa huoneestamme oli hieno näköala turkoosille järvelle.

Koko nämä pari päivää olimme yrittäneet saada yhteyttä vakuutusyhtiöömme, jos se korvaisi helikopterilentomme. Lennon hinta huimaa päätä; 14000 dollaria koko 7 hengen porukalle, eli 7000 dollaria minulle ja Sannille. Yritin ennen lentoa Sherpani col base campistä selvittää sen hintaa, mutta en koskaan saanut vastausta. Pelkäsin, että jos hintaa ei ole sovittu etukäteen, se voi olla mitä vaan. Ja niinhän siinä kävi. Täällä lennot ovat joko rescue-lentoja, tai chartereita, ja rescue on yleensä tuplasti kalliimpi, koska sen maksaa usein asiakkaan matkavakuutus.

Tällaisia asioita on todella vaikea hoitaa vuorilla; puhelin ei toimi ja vaikka melkein joka paikassa onkin wifi, se ei jaksa pyörittää vakuutusyhtiöiden raskaita nettisivuja. Gokyoon saimme viestin trekkifirmaltamme, että kopteriyhtiö odottaa maksua heti seuraavana päivänä. Ei siis auttanut muu kuin lähteä kävelemään suorinta tietä Namche Bazariin, jossa toivon mukaan olisi paremmat yhteydet. Great Himalaya Trail olisi jatkunut Gokyosta Renjo La-solan ylitse, mutta se pitäisi nyt jättää väliin ja tehdä uusi suunnitelma kunhan olemma saaneet asiat järjestykseen Namchessa.

Gokyosta Namcheen on aika pitkä matka ja korkeuseroa on paljon. Ei riitä, että laskeudutaan alas 4800 metristä 3440 metriin, välillä mennään myös monta kertaa ylös ja taas alas. Yhdeksässä tunnissa olimme kuitenkin Namchessa ja kirjauduimme tuttuun ja turvalliseen Hotel Tibetiin jossa olen aina ollut Mandalan ryhmien kanssa.

Sannin jalka ei ole levosta huolimatta parantunut, joten hän on päättänyt jättää vaelluksen tältä erää tähän ja lähteä kotiin. Minä jatkan vielä Sonamin kanssa kahdestaan loppuun asti, noin 11 päivää. Huomenna lähdemme nousemaan kohti viimeistä korkeaa solaa, Tashi Labstaa (5755m) ja sen toisella puolella odottavaa Rolwaling-laaksoa.