Päivät 40-41, 6.-7.11.2019, Beding (3740m) - Simigaon (2050m) - Orangdanda (2100m)

Bedingistä Simiin on matkaa noin kaksikymmentä kilometriä, mutta koko matka on alamäkeä ja helppoa polkua. Tämän seudun pitäisi olla myös pikkupandan asuinaluetta, joten koko aamun yritin katsella ympärilleni, josko pandoja näkyisi. Ei näkynyt, mutta eipä näkynyt oikein ketään muitakaan. Kuvittelin että tällä alueella olisi enemmän vaeltajia, mutta koko päivänä vastaan tuli vain muutama yksittäinen ja yksi paikallinen kouluryhmä. Oli niin mukava kävellä taas pitkästä aikaa metsässä! Tämä oli taas sellainen peikkometsä, jossa sammal peittää puiden runkoja, oksilta roikkuu jotain naavan kaltaista ja laulukaskaat säestävät. Kylien välit ovat täällä aika pitkiä, Bedingin jälkeen seuraava, Dokhangin kylä, oli vasta kymmenen kilometrin päässä. Dokhangissa söimme lounasta, ehkä parhaat ranskalaiset perunat koko reissulla! Todella rapeita ja herkullisia.

Ylhäällä vuorilla palellessa olin odottanut, että pääsen alas lämpimään, illalla oltiinkin jo 2000 metrin paikkeilla ja melkoisen paljon lämpöisemmässä ilmastossa. Simistä löytyi kiva majatalo ja majatalosta löytyi Frank! Jos muistatte alkumatkasta tämän hollantilaisen herran, joka ei suostu maksamaan vaelluslupia eikä palkkaamaan opasta. Noh, Frank on edelleen hengissä, tosin iso vekki otsassa kun oli kaatunut Tashi Labstan rinteillä. Olin niin nälkäinen ja janoinen, että otin ison tölkin olutta illallista odotellessa. Tuntuu että koko ajan voisi olla syömässä, mikään ei enää täytä tarpeeksi. Täällä ei ole niin helppo saada runsaskalorista ruokaa, kuin Ameriikassa.

Aamulla Frank lähti samaa matkaa meidän kanssamme. Laskeuduimme ensin yli 4000 porrasta Simistä alas laakson pohjalla näkyvälle joelle ja sen vierustaa kulkevalle tielle (noin 1300m korkeudella). Pari kilometriä jouduimme kävelemään tietä pitkin, onneksi liikennettä ei ollut paljon. Sitten polku lähti nousemaan jyrkästi ylös rinteeseen. Aika pian kävi selväksi, ettei karttasovelluksista ole mitään apua, vaikka reitti on ladattu niihin. Polkuja meni niin paljon ristiin rastiin että oli vain kyseltävä paikallisilta, mikä on oikea suunta. Nousimme paljon korkeammalle rinteeseen kuin missä GHT oikeasti olisi, mutta ainakin maisemat olivat hienot. Pian olimme taas 2000 metrissä. Varjossa oli ihan sopiva lämpötila, mutta auringossa oli todella kuuma. Sitä saa mitä tilaa, itsehän toivoin pääseväni lämpimään.

Kolmen maissa iltapäivällä saavuimme vihdoin Orangdandan kylään. Vanha teetupa oli kuulemma pahoin vaurioitunut 2015 maanjäristyksessä, mutta kylästä löytyi onneksi jonkunlainen kotimajoitus; katto pään päälle ja ruokaa. Maisemat olivat majatalossa kohdallaan, terassilta pystyi ihailemaan Gaurishankar-vuorta ja laakson pohjalle jatkuvia viljelyterasseja.