Great Himalaya Trail on vaellusreitti koko Himalajan vuoriston halki. Se kulkee neljässä eri maassa; Bhutan, Nepal, Intia ja Pakistan. Reitin kuljetuin osa on kuitenkin Nepalin osuus, sen pituus on noin 1700 km.

Ensimmäisiä koko Himalajan halki vaeltaneita ihmisiä olivat muun muassa Peter Hillary (Sir Edmund Hillaryn poika), Graeme Dingle ja SP Chamoli, jotka kävelivät Nepalin itäisimmältä rajalta K2:n juurelle vuonna 1981. Silloin ei vielä ollut olemassa yhtä tiettyä reittiä tämän upean vuoriston halki, se oli löydettävä itse. Vaikka vaellus ei missään nimessä ole tänä päivänäkään helppo, on se meille hieman helpompi, koska siitä on olemassa kartat ja reittikuvaukset. Reittiä ei ole kuitenkaan merkitty maastoon, vaan navigointi on hoidettava karttojen ja gps:n avulla.

Himalaja on polkuja täynnä, laaksoissa asuvat ihmiset ovat vuosituhansia käyttäneet niitä liikkumiseen, kun kauppatavaraa (suolaa, viljaa, villaa, karjaa yms) on kuljetettu vuorten yli kylästä toiseen. Näistä poluista koostuu myös Great Himalaya Trail, jonka nykyisessä muodossaan on kartoittanut Robin Boustead. Reitistä on korkeampi ja alempi vaihtoehto, ylemmän noustessa yli 6000 metriin ja ylittäen useamman kiipeilytaitoja vaativan solan, alempi kiertää nämä vaikeat kohdat. Aikaisemmilla vaelluksillani olen nauttinut eniten ollessani korkealla vuoristossa, joten oli sanomattakin selvää, että lähden yrittämään korkeaa reittiä (high route). Vuorilla on kuitenkin aina varauduttava siihen, että esimerkiksi lumitilanne tai sää muuttaa suunnitelmia, siksi onkin hyvä olla olemassa myös plan B.

LOGISTISET HAASTEET

Pacific Crest Trailillä ollessani lähetin itselleni ruokapaketteja postilla niihin paikkoihin, missä kauppoja ei ollut, mutta Himalajalla tämä ei ole mahdollista. Vaellus onkin logistisesti haastava juuri ruokatäydennysten ja muun huollon kannalta. Reitin varrella olevista kylistä saa toki ostettua ruokaa, mutta valikoimaa ei varmasti paljon ole, tulenkin todennäköisesti ottamaan jonkun verran ruokia mukaan jo Suomesta.

Onneksi tämänkin reitin varrella on silloin tällöin "teetupia", nepalilaisia majataloja, joista saa yösijan ja ruokaa varsin kohtuulliseen hintaan. Haasteisiin voidaan lisätä myös hyvin erilainen bakteerikanta, erilainen ruoka ja hygieniataso. Jonkunlaiset vatsaongelmat ovat melko todennäköisiä tällaisella matkalla. Korkealla ollessa ohuempi ja kuiva ilma sekä kylmyys pistävät kropan koville, jolloin sairastuu huomattavasti helpommin kuin merenpinnantasolla.

SUUNNITELMA

Miksi sinne sitten pitää edes lähteä, jos kaikki on niin vaikeaa? Siksi, että itsensä haastaminen on koko tämän homman ydin. Ja siksi, että tällainen matka ei olisi puoliksikaan yhtä hieno, jos se olisi helppo.

Koko reitin Nepalin osuus on mahdollista kävellä yhteen menoon, mutta olemme kuitenkin päättäneet jakaa sen kahdelle vuodelle useammastakin syystä. Nepalin vaelluskausi on hyvin lyhyt, eli se aika kun sää on suosiollinen vaeltamiselle; ei ole sadekausi eikä talvi. Ja kun ottaa huomioon nämä edellä mainitut haasteet, jotka saattavat hidastaa matkantekoa, en halua tehdä itselleni liian tiukkaa aikataulua. Suunnitelma on lähteä liikkeelle Nepalin itäisestä päästä, Kanchenjungan perusleiristä ja kävellä Kathmandun pohjoispuolelle, ainakin Last Resortiin asti. Last Resort ei ole ihan vielä reitin puolivälissä, mutta siinä kohtaa reitin korkeimmat ja haastavimmat osat on jo takanapäin. Aikaa meillä on noin kaksi kuukautta. Ensi vuodelle jäävä toinen osuus ei ole yhtä vaativa ja sen kävelee nopeammin.

Toinen syy jakaa reitti kahteen, on raha. GHT kulkee useamman sellaisen alueen halki, joka vaatii erikoisluvan, oppaan tai molemmat. Luvat ja oppaan palkkaaminen on kallista, mutta teen sen mielelläni tietäen, että työllistän paikallisia ja tuen Nepalin matkailua. Tälle ensimmäiselle osuudelle opas on pakollinen Kanchenjungan suojelualueelle, sen jälkeen voisimme jatkaa kahden. Mutta koska haluamme että meillä on opas myös Makalun alueella, jossa ylitämme useamman kiipeilyä vaativan solan, sama opas jatkaa kanssamme ainakin Everestin alueelle saakka. Makalun pätkälle palkkaamme myös kantajan, näin meidän ei tarvitse kantaa kiipeilyvarusteita koko alkumatkaa missä niitä ei tarvitse, ja kantaja voi tullessaan tuoda myös lisää ruokaa.

KUMPPANI

Pitkille vaelluksille ei ole helppoa löytää kaveria, siksi en ole aikaisemmin edes yrittänyt, vaan mennyt suosiolla aina yksin. Näin korkealle vuoristoon ei kuitenkaan voi mennä yksin. Te Araroalla ja PCT:llä olen saanut paljon uusia vaeltavia kavereita, joista moni lähtisi mielellään mukaani, mutta kellään heistä ei ole tälle reissulle tarvittavaa vuorikiipeilykokemusta.

Sitten muistin Sannin! Olemme tutustuneet viisi vuotta sitten Nepalissa Everest Base Camp-vaelluksella, joka oli Sannin ensimmäinen vuorireissu. Sen jälkeen hän on palannut Nepaliin monta kertaa ja kiivennyt muun muassa Alaskassa, Venäjällä, Perussa ja Tansaniassa. Sanni harrastaa myös arktisia hiihtovaelluksia, viime vuonna hän hiihti Grönlannin halki naisporukassa ja tulevaisuuden suunnitelmissa on jopa Etelänapa! Kun Sanni ei ole seikkailemassa, hän työskentelee lääkärinä Utsjoella. Sanni innostui suunnitelmasta heti! Tykkään niin paljon tällaisista ihmisistä, jotka ovat aina valmiita seikkailuun! Ehkä siksi, että olen itsekin sellainen.

Sannin aikaisempiin reissuihin voi tutustua hänen Arctic Monkey blogissaan.