Cumbres Pass - KM 3562,6 = 29,5 km. Yht: 3418,4 km.

Heräsin tapani mukaan taas ennen kuutta, mutta koska tiesin ettei kukaan muu varmasti heräisi vielä pitkään aikaan, käänsin kylkeä ja yritin jatkaa unia. Seitsemän jälkeen luovutin, nälkä kurni vatsassa ja hiippailin vähin äänin ovesta ulos. Menin aamupalalle samaan kahvilaan missä söin lounaan edellisenä päivänä. Siellä oli kova sutina päällä, asiakkaita pöydät täynnä.

Aamupalan jälkeen kävelin Family Dollariin, joka on vähän Tokmannin kaltainen halpiskauppa. Siellä myydään jonkun verran ruokaakin, tarvitsin lisää evästä seuraalle etapille. Valikoima oli kehno, mutta ostin jotain ja toivoin että selviän sillä Ghost Ranchille asti. Chaman toinen (parempi) ruokakauppa olisi ollut parin kilometrin päässä enkä halunnut lähteä sinne parin energiapatukan takia. Nyt muutkin olivat heränneet kun palasin motellille. Kaikilla tuntui olevan vähän erilaiset suunnitelmat, joku aikoi kävellä autotietä pitkin koko seuraavan etapin, joku jotain eri reittiä. Minä halusin jatkaa matkaa virallisella CDT:llä. Pakkasin kamat ja lähdin taas liftaamaan. Höyryveturi oli juuri lähdössö asemalta kohti Cumbres passia kun kävelin ohi. Se soitti pilliään ja puhaltelu höyryä niin että suhina vain kävi, sitten se lähti puksuttamaan eteenpäin. Varmasti hieno junamatka, etenkin aurinkoisena syyspäivänä kun ruskan värit koristavat maisemaa.

Sain kyydin melkein heti ja yhdentoista aikaan olin jo polulla. Tässä vaiheessa paistoi vielä aurinko ja fiilis oli loistava. Ylemmäs kiivettyäni näin höyryveturin kauempana lähestymässä solaa, tai lähinnä höyrypilvi näkyi puiden latvusten välissä.

Coloradon ja New Mexicon osavaltioiden rajalle oli solasta nelisen kilometriä, rajalla piti tietysti ottaa pakolliset selfiet. Ihan mahtava fiilis, viimeinen osavaltio! Tuntui että Meksikon raja oikein hyppäsi lähemmäs, vaikka on sinne vieläkin yli 1000 km.
Eipä mennyt kauaa kun taivaalle alkoi kerääntyä uhkaavan näköisiä pilviä. Päätin pitää lounastauon ennen kuin alkaa sataa, ehdin kahviin asti kun ensimmäiset rakeet alkoivat tipahdella. Olin melko korkealla mäellä ja kun ukkonen alkoi jyristä ihan lähellä, laskeuduin alemmas metsän suojaan. Jatkoin matkaa pienellä hiekkatiellä joka oli alempana rinteessä kuin itse polku, ei tuntunut turvalliselta mennä ylös harjanteelle. Taivaalta tuli rakeita, räntää, lunta ja lopulta vettä. Olin iloinen että olin lähettänyt sateenvarjoni Chamaan, nyt siitä oli tosissaan hyötyä. Kenkiä ei sateenvarjokaan voinut pitää kuivana, pian sukat olivatkin taas läpimärät.

Sade kesti useamman tunnin, mutta ilta olikin sitten oikein kaunis. Olin koko päivän odottanut että muut Chamassa olleet vaeltajat saisivat minut kiinni, mutta en nähnyt muita kuin Eazyn, Stoutin ja Noshin. Minne muut ovat jääneet?

Ilta oli kylmä, kun pystyttelin telttaani seitsemän maissa, lämpömittari näytti jo nollaa. Kuu taisi olla melkein täysi, ainakin se oli tosi kirkas. Joduin vetämään pipon silmille sen takia. Juuri ennen kuin nukahdin kojoottilauma piti meteliä jossain ihan lähellä. Ehdin vielä miettiä miten monta kertaa olin niitä kuullut, mutta en kertaakaan nähnyt.