Jo useampana kesänä olen seurannut ystävieni vaelluksia Continental Divide Trailillä ja vuosi vuodelta se on alkanut kiehtoa enemmän. Vaikka se meneekin Yhdysvaltojen halki pohjois-etelä-suunnassa aivan kuten Pacific Crest Trailikin, se on silti hyvin erilainen. CDT on kuin PCT:n huolittelematon serkku, jolta on jäänyt parta ajamatta ja paita silittämättä. Serkku, joka kulkee omia reittejään, missä milloinkin huvittaa. PCT sen sijaan on sliipattu ja täydellinen jokaista mutkaa ja mäkeä myöten. Tässä pieni esittely CDT:n erilaisista etapeista ja niiden erityispiirteistä, jotka on otettava huomioon muun muassa vaelluksen varusteita valitessa.

Montana

Reitti alkaa virallisesti Watertonista Kanadan puolella, mutta koronan vuoksi rajanylityspiste on ainakin viime kesänä ollut kiinni, joten lähden liikkeelle Chief Mountainilta, joka on rajalla. Olen myös kuullut että jos rajan ylittää muualla kuin virallisella rajanylityspaikalla, siitä voi tulla ongelmia jatkossa maasta lähtiessä tai sinne palatessa. Pelaan siis mieluummin varman päälle, että saan jatkossakin vaeltaa Yhdysvalloissa.

Ensimmäinen vajaa viikko menee Glacierin kansallispuistossa, jossa yhdistyy jylhät vuoristomaisemat, syvän siniset vuoristojärvet, kuohuvat joet ja vehreät havumetsät. Odotan kovasti myös Bob Marshall-erämaata ja Chinese Wallia; se on 300 metriä korkea ja 35 kilometriä pitkä pystysuora seinämä jota polku seuraa hyvän matkaa. Montanan osuus reitistä on noin 1000 kilometriä, jonka jälkeen polku seuraa Montanan ja Idahon osavaltioiden rajaa noin 560 km, sen välillä ylittäen. Tästä osuudesta puhutaankin usein nimellä “Montanaho”. Täällä reitti pysyttelee pääasiassa 2000 metrin alapuolella, mutta matkalla on useita 2000 metrin ylittäviä solia. Yksi näistä solista on Lemhi Pass, jonka Lewis ja Clark ylittivät tutkimusmatkallaan vuonna 1805.

Montanan vuorilla kevät ei etene ihan niin nopeasti kuin Suomessa, joten siellä saattaa olla vielä jonkun verran lunta kun lähden liikkeelle kesäkuun puolessa välissä. Lumen takia otan mukaan liukuesteet kenkiin, mutta jäähakkua siellä ei tarvitse koska kovin jyrkkärinteisiä solia ei alkumatkasta ole tiedossa. Iltapäiväiset ukkoskuurot ovat yleisiä koko Continental Dividella kesäkuukausina, joten etenkin puurajan yläpuolella vaellettaessa on taivasta pidettävä silmällä ja hakeuduttava suojaan jos ukkonen lähestyy. PCT:hen verrattuna epävakaista säätä on odotettavissa enemmän, siihen olen varautunut muun muassa paremmalla kuoritakilla ja vedenpitävillä rukkasilla.

Montanassa asustelee Yhdysvaltojen tihein harmaakarhupopulaatio, siksi mukaan on otettava “bear spray”, joka on jonkunlainen pippurisumute. Toivotaan kuitenkin että saan ihailla karhuja sen verran etäältä, että spraytä ei tarvitse suihkautella. Lisäksi minulla on karhun hampaat kestävä ruokasäkki ja sen sisään hajut estävä pussi.

Wyoming

Montanahon jälkeen polku johdattelee vaeltajan Wyomingiin ja saman tien Yhdysvaltojen vanhimpaan kansallispuistoon, Yellowstoneen. Yellowstonessa pääsen heti alkuun ihmettelemään geysirejä ja muita nähtävyyksiä, todennäköisesti satojen muiden turistien kanssa, mutta sitten polku jatkuu kansallispuiston vähemmän kuljetuille alueille. Tässä vaiheessa lähellä olisi myös Grand Tetonin kansallispuisto, mutta se ei ole CDT:n varrella. Minulla on kuitenkin suunnitelmissa käväistä myös siellä, siitä lisää myöhemmin.

Wyomingin kohokohta on kaikkien ylistämä Wind River Range, noin 160 kilometriä pitkä vuorijono jonka korkeimmat vuoret kohoavat yli 4000 metriin. Wind Riverillä vaeltaja voi valita normaalin CDT:n sijaan korkeammalle nousevan reitin (Wind River High Route), jos haluaa lisää haastetta. Haluan ehdottomasti High Routelle, mikäli sää ja oma kunto sen sallii. Wind Riverillä on joko kannettava mukana koko ylityksen ruoat tai lähetettävä paketti ranchille, jonne on käveltävä melko paljon reitiltä sivuun. Siellä käymiseen menisi siis ainakin kaksi päivää, joten kannan mieluummin vaikka 10 päivän ruoat ja vietän enemmän aikaa vuorilla. Tämä tulee olemaan taktiikkani myös muiden hankalien ruokatäydennysten kanssa; jätän ne mieluummin väliin ja kannan vähän enemmän ruokaa kerralla. Sitä varten jouduin hankkimaan uuden repun jossa on kevyt runko, siten se on mukavampi kantaa painavammalla lastilla kuin rungoton. Käytin Pyreneillä viime syksynä itse tekemääni rungotonta reppua ja se olikin loistava 4-5 päivän ruokien kanssa, mutta viikon ruokien kanssa se oli epämukava. Harmaakarhujen reviiri loppuu Wind Riveriin, joten tästä eteenpäin niistä ei enää tarvitse huolehtia.

Wyomingin osavaltion nimi tulee alkuperäiskansojen kielestä ja tarkoitti alun perin isoa jokitasankoa. Tasankoa seuraakin heti Wind Riverin vuoriston jälkeen, kun vaeltaja laskeutuu Great Divide Basiniin. Se on korkeaa aavikkoa (yli 2000 m merenpinnan yläpuolella), eikä siellä kasva juuri mitään ruohoa ja matalaa pusikkoa lukuun ottamatta. Reitti Basinin halki on pelkkää tasaista maastoa noin 200 km ja se päättyy Rawlingsin kylään. Odotan tätäkin etappia mielenkiinnolla, kontrasti vuoriston ja aavikon välillä tuo oman mausteensa vaeltamiseen. Pian Rawlingsin jälkeen reitti alkaakin taas nousta ylemmäs vuoristoon lähestyessään Coloradon rajaa. Wyomingin osuus on noin 800 km.

Colorado

Coloradon osuus CDT:stä kulkee kaikkein korkeimmalla. Lähes koko 1200 km pysytään 3000 metrin yläpuolella ja koko reitin korkein kohta Greys Peak (4352m) on Coloradossa. Korkeuden takia on varauduttava kylmempään säähän, lähetän varmaan jo etukäteen Denverissä asuvan kaverini luokse paksumman untuvatakin ja muuta lämpimämpää varustetta, jotka voin sitten tarvittaessa napata mukaan. PCT:llä käytin retkipeittoa, mutta CDT:n kylmempiä öitä varten aion kantaa koko matkan kunnon makuupussia. En halua palella yöllä, hyvät unet ovat tällaisella reissulla ensiarvoisen tärkeä juttu ja edellytys riittävälle palautumiselle. Mitä nopeampi olen alkumatkasta, sitä varmemmin selviän Coloradosta ilman lumisateita, jotka voivat alkaa koska vain syys-lokakuussa.

Polku tekee noin 35 kilometrin pituisen kierroksen Rocky Mountain kansallispuistossa. Puiston alueella yöpymiseen tarvitsee luvan ja ruoille karhukanisterin, joten moni käy kävelemässä tämän lenkin päiväretkenä Grand Lakelta käsin.

Coloradossakin on paljon historiaa, sitä ovat asuttaneet lukuisat alkuperäiskansat sekä kullankaivajat. Länteen matkalla olleet uudisasukkaat matkustivat vuorten itäpuolta Wyomingiin, jossa he pääsivät Great Basinin kautta jatkamaan matkaa kohti länsirannikkoa, näin he välttivät Coloradon korkeiden vuorten ylittämisen. Olisiko siis fiksumpaa vain kiertää vuoret suosiolla, kuten uudisasukkaat tekivät? Ehkä, mutta maisemat eivät varmasti olisi yhtä hienoja! CDT alkaa laskeutua alemmas vasta San Juan-vuorten jälkeen Coloradon ja New Mexicon rajan tuntumassa.

New Mexico

Kuten Pacific Crest Trailillä, tälläkin reitillä sen eteläisin osa on hyvin kuivaa autiomaata. Se ei kuitenkaan ole vain tasaista ja tylsää, vaan New Mexicossa on kanjoneita, laavakenttiä, kuumia lähteitä, mesoja eli pyötävuoria sekä Gila-joki ja sitä ympäröivät ainutlaatuiset kalliomuodostelmat, joiden luolissa alkuperäisasukkaat ovat asuneet arvion mukaan 1200-1300-luvuilla. Luoliin ja niihin rakennettuihin asumuksiin pääsee tutustumaan matkan varrella. Moni on nähnyt New Mexicon maisemia Breaking Bad-sarjassa, jonka tapahtumat sijoittuvat Albuquerqueen.

New Mexicon suurin haaste tulee todennäköisesti olemaan vesi ja kuumuus, vaikka olenkin siellä myöhään syksyllä jolloin lämpötila on alempi kuin Meksikon rajalta keväällä aloittavilla vaeltajilla. Varjoa autiomaassa ei juuri ole tarjolla ja vesi on usein otettava karjalle tarkoitetuista juottokaukaloista. New Mexicossa on myös pidempiä pätkiä tiellä kävelyä, jolloin vaeltajan motivaatiota varmasti koetellaan. Matkaa on tässä vaiheessa kuitenkin tehty jo monta kuukautta ja pientä turnausväsymystä saattaa olla havaittavissa. Koko New Mexicon osuus on noin 1250 kilometriä, eli se on yksittäisten osa-valtioiden osuuksista pisin. CDT:n eteläinen päätepiste on Yhdysvaltojen ja Meksikon rajalla ja tie sinne on niin huono, että perille ei pääse kuin maasturilla tai kävellen. Continental Divide Trail Coalition kuskaa vaeltajia sinne ja sieltä pois maksusta; 140 dollarilla saat kyydin sekä juomavettä matkan varrella oleviin vesipisteisiin rajan ja Silver Cityn välillä.

Toivottavasti tämä kuvaus antoi paremman käsityksen siitä, mitä tuleman pitää. Kirjoittelen varusteista vähän lähempänä lähtöä, siihen on nyt tasan neljä viikkoa!