Päivä 67: Solia ja jäätikköä

Indian Basin - Lake Louise 19 km. Yht: 1915,4 km.

Jaloissa tuntuu tämän päivän jälkeen siltä kuin olisin kävellyt ainakin 40 kilometriä. Mutta ei, mittari näyttää vaivaiset 19 km vaikka olin liikkeellä yli 12 tuntia. Kertoo jotain reitin haastavuudesta!

Pilvet olivat yön aikana hävinneet ja aamukahvia juodessa ne muutamat hattarat mitä vielä oli jäljellä, muuttuivat vaaleanpunaisiksi ja heijastuivat Indian Basinin järvistä.

Lähdin nousemaan Indian Basinistä kohti Indian-solaa. Nousua sinne ei tullut kuin 350 metriä, koska leiripaikkanikin oli jo 3350 metrin korkeudessa. Solaan asti meni jonkunlainen polku, tosin kivikkoisessa maastossa hukkasin sen useampaan kertaan. Maisema solasta oli upea, niin karu ja kaunis. Pelkkää harmaata kiveä ja korkeita vuorenhuippuja. Järvet joiden lähellä leiriydyin, eivät näkyneet enää. Pidin pienen evästauon ja lähdin sitten etsimään reittiä eteenpäin. Nyt polkua ei enää ollut, vaan oli itse arvioitava mistä kannattaa mennä.

Kun olin laskeutunut solasta vähän matkaa, tulin Knife Point Glacierin (jäätikkö) reunaan. Jäätikkö tulee ylittää korkeuskäyrää pitkin oikeasta kohtaa. Se ei onneksi ollut jyrkkä, mutta koska oli vasta aamu, jää ei ollut ehtinyt pehmetä yhtään ja minulla ei ollut jäärautoja tai microspikeseja mukana. Onneksi jäällä oli jonkun verran hiekkaa ja kiviä, joten pääsin turvallisesti yli. Sitten ylitin lohkarekentän Alpine Lakes-solan alapuolelle ja lähdin kiipeämään.

Knife Point Glacier

Tämän solan toisella puolella aukeni laakso, jossa on kolme järveä peräkkäin. Ensimmäisen järven ohittamiseen meni aika kauan, reitti oli pelkkää lohkareikkoa ja yhdessä kohtaa piti kiivetä jyrkän kallion yli että pääsi jatkamaan matkaa. Toisen järven rannassa pidin lounastauon. Olin kävellyt (tai kiipeillyt ja hyppinyt) 8 km ja siihen oli mennyt 6 tuntia.

Alpine Lakes

Onneksi loppupäivä oli hieman helpompi, mutta vain hieman. Kolmannen järven toisessa päässä oli taas kalliokiipeilyrasti, kun pystysuora seinämä pysäytti etenemisen järven rantaa pitkin. Onneksi minulla on hyvä reittikuvaus (Alan Dixonin high route) ja sen ohjeiden avulla löysin halkeaman jota pitkin pääsin kiipeämään ylös.
Tässä kohtaa taivaalle oli ilmestynyt jokapäiväiset ukkospilvet. Pahin myräkkä onneksi pysyi vuorten toisella puolella, mutta loppupäivän sateli vettä silloin tällöin.

Camp Lakelta alkoi vihdoin jonkunlainen polku, joka ei kyllä sekään ollut helpoin seurattava. Tein tänään varmasti jonkun ennätyksen polkujen hukkaamisessa. Kiipesin vielä yhden ylämäen, ennen kuin lähdin laskeutumaan kohti Golden Lakesia, jossa olin ajatellut leiriytyä. Järviä oli kolme, keskimmäisen rannalta löytyi mainio leiripaikka joten jäin siihen. Yritin vähän venytellä, söin illallisen ja nukahdan varmasti ihan kohta. Hyvää yötä!

Ei näytä tässä kuvassa oikein miltään, mutta tuosta kiipesin ylös

Golden Lakes näkyvissä!