Helen Lake - Poia Lake 23,5 km

Yöstä ei tullutkaan niin kylmä kuin odotin, johtui varmasti siitä että oli pilvistä ja yöllä satoikin vähän. Aamulla olimme lähtövalmiina jo 5.30 kun aurinko nousi. Ylitimme järvestä lähtevän joen siltaa pitkin ja juttelimme kovaäänisesti siltä varalta että äiti-karhu on pienokaisineen jossain lähellä.

Meillä meni vain tunti Elizabeth-järven alkupäähän ja juuri kun teimme lähtöä eteenpäin vessatauon jälkeen, huomasin liikettä pusikossa. Se oli hirvi! Upea iso hirvi jolla oli sarvet. Hiivittiin varovasti lähemmäs ja siinä sitten tuijoteltiin toisiamme kunnes hirvi kyllästyi ja löntysteli pusikkoon. Wau! Olimme siis nähneet jo harmaakarhun, lumivuohen, hirven ja jäniksiä! Täällä tosiaan tuntee olevansa keskellä villiä luontoa.

Elizabeth-järven toisessa päässä syötiin toinen aamupala ennen kuin lähdettiin kiipeämään kohti reitin ensimmäistä solaa. Red Gap pass on noin 2250 metriä korkea, eli järveltä sinne tuli nousua 750 metriä. Nimensä mukaisesti sola on melkein kokonaan punaista kiveä.

Ylämäki oli mukavaa loivaa nousua ja se tuntui helpolta. Aika pian vastaan alkoi tulla lunta ja laitoin suosiolla liukuesteet (microspikes) kenkiin. Jyrkässä lumirinteessä jos jalka lipsahtaa niin vaeltaja on äkkiä laakson pohjalla ja tuskin enää hengissä.

Solien ylittämisessä mielestäni parasta on se kun vihdoin näkee mitä sen toisella puolella on. Tämän solan toisella puolella aukeni uusi laakso, joka näytti todella vehreältä. Vähän matkaa solasta alaspäin löytyi kiva ruohikkoinen lounaspaikka, parempi syödä ennen kuin laskeudumme alemmas metsään missä näytti olevan vielä paljon lunta. Lumella laitoin taas liukuesteet kenkiin, ilmankin olisi ehkä pärjännyt mutta on mukavampaa ja nopeampaa kävellä kun ei tarvitse varoa liukastumista jokaisella askeleella.

Leiripaikkaamme Poia-järvelle saavuimme puoli kolmen aikaan iltapäivällä. Matkaa tuli tälle päivälle enemmän kuin edellisille, noin 23,5 kilometriä. Olen tyytyväinen että alkuun kävelymatkat on vielä suht lyhyitä. Silloin säästyy varmemmin rasitusvammoilta ja keho tottuu vaeltamiseen ajan kanssa. Näimme tänään aika paljon muitakin vaeltajia, pääasiassa sellaisia jotka aikovat myös kävellä koko CDT:n. Osa heistä ei ollut saanut tälle pätkälle leiriytymislupia, joten he joutuvat kävelemään koko matkan rajalta Many Glacieriin päivässä. Siitä tulee noin 43 kilometriä, ei käy kateeksi.