Poia Lake - Many Glacier 14 km

Yöllä heräsin useampaan kertaan salamointiin ja ukkosen jyrinään, välillä ukonilma tuntui olevan ihan päällä. Vettä tuli kaatamalla silloinkin kun herätyskello soi, joten päätimme odottaa vähän jos sade loppuisi. Puolen tunnin päästä kuitenkin todettiin että vettä voi tulla vaikka koko päivän, paras vain pakata kamppeet ja lähteä kävelemään.

Iso osa polusta Many Glacieriin johtavalle tielle oli todella mutaista, koska sitä olivat käyttäneet myös ratsastajat. Hevoset polkevat märän polun hetkessä mutavelliksi. Sade onneksi loppui aika pian ja kohta paistoikin jo aurinko. Tänään meillä olisi vain 14 kilometriä käveltävää Many Glacieriin, jossa on muutama hotelli, puistonvartijan toimisto, leirintäalue ja pieni kauppa.

Kävelin taas edellä kun Skybird pysähtyi silloin tällöin kuvaamaan videota, ja onnistuin säikyttämään ihan polun vieressä korkeassa pusikossa ruokailevan mustakarhun. Karhu otti muutaman loikan kauemmas polusta ja säikäytti minut samalla. Pysähdyin niille sijoille ja huomasin että karhun vieressä olevaan puuhun kiipesi kaksi pientä karhua. Ja kohta vielä kolmas. Huomasin onneksi heti että kyseessä oli mustakarhu eikä harmaakarhu. Mustakarhut hyökkäävät vasta jos oikeasti kokevat olevansa uhattuna, kun taas harmaakarhujen on tiedetty tappavan esimerkiksi eläimiä vain huvin vuoksi. Skybird tuli myös paikalle ja hetki mietittiin mitä tehdään. Puussa oli kolme pientä karhunpoikasta ja äiti-karhu vartioi puun alla. Kaikki tämä alle 50 metrin päässä polulta. Päätettiin perääntyä ja antaa karhuille aikaa tulla puusta alas ja juosta pois. Se toimi, hetken kuluttua karhupesue oli kadonnut ja pääsimme jatkamaan matkaa. Olimme siis nähneet jo 7 karhua ensimmäisen 4 päivän aikana.

Polun tultua tielle meillä oli vielä noin 3 km kävelyä tietä pitkin Many Glacieriin. Nälkä kurni mahassa, olin syönyt vain kaksi energiapatukkaa kävellessä. Suunnitelmana oli mennä suoraan aamupalalle ravintolaan. Ennen ravintolaa kävimme puistonvartijan toimistossa raportoimassa Helen-järven leirintäalueen tilasta ja karhuhavainnoista. Samalla kyselimme viimeisimmät tiedot Piegan-solasta, jonka ylittäisimme huomenna.

Ravintola olikin lounasaikaan kiinni, mikä pettymys! Jouduimme tyytymään mikroaterioihin joita sai viereisestä kaupasta. Sekin tosin maistui tosi hyvältä, sain myös ison kupin kahvia.

Loppupäivä menikin leirintäalueella hengaillessa ja yöllä kostuneita varusteita kuivatellessa. CDT-vaeltajia on täällä nyt noin kymmenen ja kaikki alkaa olla jo tuttuja. Jännä nähdä ketä loppujen lopuksi tulee näkemään enemmän ja ketkä vaeltavat nopeammin tai hitaammin. Edelleen suurin osa on amerikkalaisia, onneksi täällä on yksi tanskalainen nainen edustamassa Eurooppaa minun lisäkseni.

Kävimme illallisella siinä ravintolassa mikä oli lounasaikaan kiinni. Silloinkin siellä oli pitkä jono jo puoli tuntia ennen aukeamista. Tilasin Mac & Cheesen, eli makaronia juustokastikkeella, pekonimuruilla, tomaatilla ja avokadolla. Annos oli reilu ja maukas. Kyllä näillä kaloreilla päästään huomenna Piegan-solan yli!