KM 3645,4 - Ghost Ranch 36,5 km. Yht: 3537,4 km

Koko yön tuuli aika kovasti, mutta teltta ei lepattanut, läpättänyt eikä pitänyt mitään muutakaan meteliä, mahtavaa! Sen lisäksi oli ensimmäinen aamu pitkään aikaan että sain pakata kuivan teltan! Muut eivät olleet vielä edes hereillä kun lähdin jatkamaan matkaa. Kymmenen minuutin kävelyn jälkeen törmäsin B-:seen joka oli juuri saanut reppunsa pakattua ja liittyi seuraan. Hänkään ei viihdy liian isossa porukassa ja vaeltaa mielellään itsekseen.

Aamu oli tosi hieno, ei pilven pilveä missään. Matka kului rattoisasti hyvässä seurassa, B- on reissannut paljon ja juttua riitti. Kun 11 jälkeenkään ei vielä näkynyt pilviä taivaalla, totesimme toiveikkaina että ehkä sateet ovat vihdoin jääneet taakse. Lounastauolla söin viimeiset ruokani, yhtään mitään ei ollut enää jäljellä muutamaa karamellia lukuunottamatta. Onneksi illalla saisin oikeaa ruokaa Ghost Ranchilla!

Loputkin jengistä ilmestyivät mutkan takaa juuri kun olimme saaneet lounaan syötyä, kahden ihmisen letka piteni kahdeksan letkaksi. Metsässä meni pieniä hiekkateitä ristiin rastiin, piti olla tarkkana että kääntyi risteyksissä oikeaan suuntaan. Aikaisemmin päivällä olimme kääntyneet viralliselta CDT:ltä vaihtoehtoiselle reitille joka menisi Ghost Ranchin kautta. GR on leirikeskus jossa voi majoittua mökeissä tai leirintäalueella. Halusin olla siellä yötä, syödä buffet-illallisen ja aamulla mennä bussilla Santa Fe:hen. Minulla on vielä yli kuukausi aikaa paluulentoon ja vaellusta on jäljellä enää noin 1000 km, aikaa on siis hyvin myös ylimääräisille nähtävyyksille.

Yhtäkkiä tulimme metsästä jyrkänteen reunalle ja edessä avautui upea kanjonimaisema. Polku laskeutui kanjoniin ja sen varrella oleva kasvillisuus muuttui hetkessä. Havumetsät ja vuoristo olivat vaihtuneet kaktuksiin ja kanjoneihin. Tällaiseksi olin New Mexicon kuvitellut!

Pääsimme ulos Box Canyonista ja Ghost Ranch olikin heti siinä. Kaikki kävivät hakemassa vierailukeskuksen putiikista jäätelöä ja limpparia. Suuta kuivasi niin että Dr Pepper meni parilla huikalla. Muut aikoivat lifatata Santa Fe:hen vielä samana iltana, mutta B- päätti jäädä seurakseni Ranchille. Kävimme pystyttämässä teltat leirintäalueelle, sitten olikin sopivasti illallisaika. Buffet oli isossa koulun ruokalaa muistuttavassa rakennuksessa ja siellä oli porukkaa aika paljon. Tarjolla oli lämmintä ruokaa sekä oikein hyvä salaattipöytä josta täydensin lautaseni useampaan kertaan. Ranchilla oli myös vanhempi australialainen pariskunta, hekin olivat CDT:llä ja hetken juttelun jälkeen tajusin että mehän olimme tavanneet Glacierin kansallispuistossa melkein 4 kuukautta sitten! Hekin olivat saaneet giardian vähän aikaa sitten, olivat nyt vasta toipumassa siitä.

Jälkiruoaksi oli paria erilaista kakkua ja hedelmiä, nappasin mukaan banaanin ja mandariinin aamua varten. Bussi menee Ghost Ranchin ohi jo 6.39 eli en ehtisi aamupalalle. Ulkona oli jo pimeää kun lähdimme vatsat täynnä ruokalasta takaisin leirintäalueelle, kaskaat sirittivät ja tähdet tuikkivat taivaalla. Oli jotenkin tosi helpottunut olo että olin vihdoin pois vuorilta ja kylmyydestä. Vaikka rakastankin vuoristoa niin Colorado vei voimat, niin fyysiset kuin psyykkisetkin. Reilut 1000 km ja yli kuukausi 3000 metrin yläpuolella ei ollut helppoa, mutta selvisinpäs! Loppumatka tulee olemaan helpompaa maastoa, mutta omat haasteensa ovat varmasti siinäkin.