Päivä 100: Hope Pass

Twin Lakes - KM 2979 = 18,6 km. Yht: 2919,6 km

Hostellissa nukutti ihan hyvin, tosin heräsin siihen kun yläkerrassa alettiin liikkua ja äänet kuuluivat korvatulppien läpikin. Söin aamupalaksi edellisenä päivänä ostamieni ruokien loput ja join aika monta kuppia kahvia. Vettä satoi edelleen, mutta ennusteen mukaan sateen piti iltapäivään mennessä loppua. Check out oli 10.30 ja silloin vettä vielä satoi aika lailla. Tyhjensin kamppeeni huoneesta, otin vielä yhden kupin kahvia ja istuin sohvalle päivittämään blogia. Muitakin oli lähdössä takaisin polulle, joten sateen loppumista odottelevia vaeltajia lojui ympäriinsä.

Inn The Clouds hostelli oli tosi kiva ja viihtyisä

Yhdentoista jälkeen sade hieman helpotti ja päätin lähteä. Kävin vielä ostamassa uuden kaasupullon keittimelle retkeilyliikkeestä ja vähän lisää naposteltavaa huoltoasemalta. Sitten asetuin asemiin tien vierelle ja viritin peukalon pystyyn. Liikennettä oli ihan mukavasti, mutta moni ei tietenkään ajele kaupunkialuetta pitemmälle.

Kymmenen minuutin jälkeen mies joka oli jo ajanut ohitseni, oli kääntynyt takaisin ja tuli hakemaan minut. Hän oli entinen kumparelaskija, nykyinen hiihtokeskustyöntekijä Aspenista, joka oli matkalla New Mexicoon työhaastatteluun. Mukanaan hänellä oli hyvin laiha koira, ehkä pinseri tai joku vastaava. Nämä liftauskyydit on kyllä olleet tällä reissulla ihan mahtavia, kaikki ihmiset niin mukavia ja avuliaita. Tämäkin herra ajoi aika paljon omalta reitiltään sivuun viedäkseen minut perille Twin Lakesiin asti.

Twin Lakesissa on ihan huippu General Store elikkäs kauppa tai puoti, jonka omistaja tekee myös kaikkensa auttaakseen vaeltajia. Olin nähnyt hänet edellisenä päivänä ja kävin nytkin moikkaamassa, että olin tullut takaisin ja lähden jatkamaan matkaa. Kaupalla törmäsin myös Sweetnessiin ja Wrecking Balliin, en ollut nähnyt heitä sitten Wind River Rangen! He olivat kumpikin saaneet jostain giardian, eivätkä olleet vieläkään ihan kunnossa. Sweetness oli laihtunut tosi paljon ja näytti muutenkin aika kalpealta. Kaupalla oli myös Abby ja hänen koiransa Scout, sekä Chipotle.

Aurinko alkoi varovasti pilkistellä paksujen pilvien läpi, oli siis aika jatkaa matkaa! Virallinen CDT ei edes mene Twin lakesin kylän läpi, vaan kiertää järvet itäpuolelta, en kyllä ymmärrä miksi. En näe mitään järkeä kiertää järviä kun suoraankin pääsee. Oikoreitillä joutuu kylläkin ylittämään joen, mutta se ei ollut syvä, vesi yletti vain polveen asti.

Matkaa Hope Passiin oli noin 6 kilometriä, nousua tuli noin 1000 metriä. Olin solan päällä neljän maissa iltapäivällä ja jouduin kaivamaan kuoritakin repusta kun taivaalta alkoi tulla jotain lumen kaltaista. Polku oli hyvä ja melkein juoksin alas solasta että pääsisin pois tuulesta. Sää muuttui taas 15 minuutin välein, välillä satoi ja välillä paistoi. Vastakkaiset laaksojen rinteet hohti keltaisena ja polkukin meni keltaisen haapametsän lävitse.

Puoli seitsemän maissa löysin kivan leiripaikan ja aloin pystyttää telttaa. Paikalle tuli myös Chef, jonka olin nähnyt ohimennen kaupalla. En ollut tavannut häntä ennen, mutta osoitin hänelle että leiripaikkoja oli tässä useammallekin. Chef jäi samaan leiriin ja oli mukava rupatella illallisen kokkailun yhteydessä. Hän on lempinimensä mukaan kokki ja kotoisin Bendistä, Oregonista.

Äsken telttaan kömpiessä huomasin että taivas oli kirkastunut, se ja sateen jälkeinen kosteus tekevät yöstä varmasti kylmän.

Hope Pass