Webster pass - KM 2821,2 = 36,3 km. Yht: 2774,1 km

Meidän ei onneksi tarvinnut nousta samaa tietä takaisin harjanteelle, vaan jatkoimme hiekkatiellä eteenpäin ja se nousi harjanteelle vähän edempänä, missä se yhtyi CDT:hen. Juuri kun pääsimme ylös harjanteelle, näimme kolme tummaa hahmoa edempänä tiellä. Tarkemmin katsottuna ne olivat hirviä. Kävelimme lähemmäksi ja ne lähtivät jolkottamaan pois päin.

Kipusimme vielä muutamalle yli 3900 metriä korkealle kukkulalle, ennen kuin polku vihdoin lähti laskeutumaan kohti Georgia Passia. Siellä CDT yhdistyy Colorado Trailiin, joka on noin 800 km pitkä suosittu vaellusreitti. CDT ja Colorado trail kulkevat samaa polkua useamman sata kilometriä. Se tarkoittaa hyvin merkittyä ja huollettua reittiä pitkäksi aikaa tästä eteenpäin.

Kun lähestyimme harjanteella Glacier Peakia, huomasimme lumivuohia edessä päin. Yleensä ne kyllä lähtevät karkuun kun niitä lähestyy, mutta nyt ne eivät juuri reagoineet meihin. Pysähdyimme vähän matkan päähän ja hetken tuijoteltuaan vuohet alkoivat lähestyä meitä. Ne tulivat ihan viereen, Twig joutui laittamaan vaellussauvan hänen ja vuohen väliin, ettei vuohi tulisi liian lähelle. Ei ole ihan normaalia käytöstä vuohilta, eikä ole ollenkaan hyvä että ne eivät pelkää. Mutta olihan se hauska kohtaaminen, etenkin kaksi pikkuvuohta olivat niin söpöjä että niitä olisi voinut vähän paijata.

Georgia passista eteenpäin polku tosiaan muutti luonnettaan täysin! Kun on useamman päivän kompastellut harjanteella missä ei ole polkua ollenkaan ja muljautellut nilkkojaan kivien ja ruohotuppojen välissä, oli aika makeaa päästellä menemään leveää helppokulkuista polkua. Mutta Colorado Trailillä on myös maastopyöräilijöitä joita pitää vähän varoa. Osa tajuaa huhuilla jo kauempaa jos tulevat takaapäin, osa ei.

Löysimme tosi kivan leiripaikan, jossa oli jopa penkki millä saattoi istua ja katsella alas laaksoon. Teltat sai pystyttää puiden suojaan täydellisen tasaiselle havunneulasmatolle. Siinä kun keittelimme illallista näköalapenkillä, seuraamme ilmestyi kettu. Se kierteli ensin vähän kauempana mutta uskaltautui pian vähän liian lähelle. Yritin ajaa sitä pois mutta se vain palasi joka kerta. Kettu oli tosi kaunis, kirkkaan oranssi karva ja häntä oli kuin juuri salongissa föönattu. Kun se tajusi ettei meiltä saa mitään makupaloja, se juoksi tutkimaan telttoja. Ajoin sen pois sieltäkin ja vihdoin repolainen hävisi hämärtyvään iltaan.