Salam aleikum! Eikun...
Nyt kun on ollut viikon verran kotona ja saanut pahimmat ruisleipä/jogurtti/maito/omasänky-puutosoireet hoidettua, voi ajatuksella katsoa taaksepäin ja miettiä että missä sitä taas tuli käytyä ja mitä tehtyä. 6 viikkoa tien päällä meni hirmuisen nopeasti, mutta koska nähtiin ja koettiin niin paljon, tuntuu siltä kuin olisin ollut pois paljon pitempään.
Kierros alkoi kesäkuussa Pekingistä. Lompakossa oli yuaneja, ihmisiä tervehdittiin "niihau" ja kiitettiin "sheshe". Pekingistä puksuteltiin junalla melkoisen monen aikavyöhykkeen läpi Lhasaan, Tiibetiin. Mutta kellonaika ei vaihtunut! Aurinko paistoi siis vielä kahdeksalta illalla siniseltä taivaalta. Tervehdys vaihtui tiibetin kielelle; "tashi delek". Paitsi tietenkin kiinalaisen näköisille sanottiin edelleen "niihau". Joskus arvio kiinalaisuudesta meni oikein, joskus väärin. Lhasasta matka jatkui edelleen jeepeillä huristellen aina Nepalin rajalle asti. Siellä aurinko paistoi vielä myöhempään, koska koko Kiinassa on sama aika.
Rajan yli hop, yhtäkkiä kello olikin yli kaksi tuntia vähemmän ja ihmisille piti muistaa sanoa niihaun ja tashideleen sijaan "namaste". Paitsi että Nepalissakin “tashi delek” toimii osalle. Lompakkoonkin vaihdettiin nepalin rupiat ja rajalla piti olla tarkkana koska Kiinan viisumini oli toisessa passissani ja Nepalin toisessa. Lompakossahan kulki koko matkan ajan myös euroja sekä dollareita, koska niitä on helppo vaihtaa lähes missä vaan.
Tiibetistä Nepaliin siirtyessä laskeuduimme yli 4000 metriä korkealta kuivalta ja viileältä ylängöltä alas kuumaan ja kosteaan jokilaaksoon. Lämpö ja kosteus tuntuu Tiibetin ylängön jälkeen ihanalta ja yöpaikassamme Last Resortissa meitä odotti myös sauna! Tällä kertaa olimme Nepalissa valitettavasti vain kaksi yötä, sitten pitikin jo lentää Intiaan. Onneksi sama tervehdys toimii sekä Nepalissa, että Intiassa. Mutta rahat piti kuitenkin taas vaihtaa Intian rupioihin.
Delhi jätettiin hyvin pian taakse ja seuraavan porukan kanssa otettiin suunta kohti pohjoista, Jammun ja Kashmirin osavaltiota. Srinagarin kaupungin ja koko Kashmirin asukkaat ovat enimmäkseen muslimeja, joten hyvät päivät toivotettiin sanomalla "salam aleikum". Miehillä oli parrat ja naisilla huivit, rukouskutsut kaikuivat moskeijoista Dal-järven ylitse. Majapaikka oli yksi matkan erikoisimmista; erittäin kodikas asuntolaiva. Keskellä järveä kellui fast food-koju, josta olisi saanut mm. jäätelöä ja järvellä kulki edestakaisin jos jonkunlaista myyntivenettä.
Srinagarista on tehty tie vuorten ylitse Ladakhin puolelle. Srinagar-Leh highway. Tässä voi vaan todeta taas että Himalajalla highway EI tarkoita isoa tietä jolla ajetaan lujaa, vaan kirjaimellisesti tietä joka on korkealla. Maisemat matkalla ovat henkeä salpaavia, korkeuden vuoksi myös ihan kirjaimellisesti.
Välillä vähän turhankin jännittävästä automatkasta selvittiin ja pääsimme Ladakhiin, jota asuttaakin ihan erilainen kansa kuin Kashmiria. Ladakhilaiset ovat enimmäkseen buddhalaisia, heitä tervehditään sanomalla "juley". Juley on siitä hyvä sana, että se sopii joka tilanteeseen, olit sitten tulossa, menossa, lähdössä nukkumaan tai juuri herännyt.
Ladakhissa vietinkin sitten monta viikkoa, viimeisen porukan kanssa kävimme myös vaeltamassa ja kiipeämässä 6137 metriä korkealle Stok Kangrille. Himalaja on kyllä uskomattoman kaunista myös Intian puolella, vaikkakin hyvin erilaista kuin Nepalissa. Nyt on kuitenkin kiva olla taas Suomessa ja kantaa lompakossa vain euroja, kunhan muistaisi vaan vielä mikä se tervehdys oli... Joten jos satutte lennolleni ja sanon ovella "salam aleikum", suokaa anteeksi!
Näkymä yli 5000 metriä korkeasta solasta Nepaliin päin, tästä alkaa yli 3000 metrin alamäki.
Last Resort Nepalissa.
Kelluva jäätelökioski Srinagarissa
Srinagar-Leh highway
Ladakhilainen näköala-wc